Blogi

Tämä ajanhallintakeino pesee kaikki entiset.

 

“I love how being an adult is just saying: But after this week things will slow down a bit again to yourself until you die.

Tunnistatko tyypin, joka päivän tai viikon tai kuukauden päätteeksi huokaisee:

Olipa hullu päivä/viikko/kuukausi/kevät, mutta onneksi kohta helpottaa?

Vai oletko sä se tyyppi? 

Jos sulla on viime aikoina ollut

  • jatkuva kiireen tuntu
  • liikaa tekemistä tai
  • tunne siitä, että aika loppuu ennen kuin ehdit tehdä kaiken mitä tarvitsee tai haluaisit,  

tämä teksti on kirjoitettu sua varten.

Tunnet varmasti – ja käytätkin – monia ajanhallintamenetelmiä? Jos kuitenkin tehokkaista menetelmistä, kaikesta tiedosta ja priorisoinnista huolimatta koet itsesi kiireiseksi ja elämän liian usein suorittamiseksi, kannattaa lukea tämä juttu loppuun. 

randall-bruder-3_I4NVI9d1k-unsplash

Koska saan nauttia elämästä? – Ei odottaa sitä, että elämä alkaa, vaan elää sitä.

Onko susta koskaan tuntunut siltä, että se oikea elämä alkaa ihan kohta, se odottaa nurkan takana, kun vaan vähän pinnistelet vielä? (Ja hoidat ensin nämä kaikki asiat valmiiksi…) 

Uskon, että suurin osa meistä ajattelee näin. Ei välttämättä tietoisesti, mutta jossain sisimmässä kytee uskomus siitä, että onni odottaa, kun olemme saaneet kaiken valmiiksi. Ongelma on vaan siinä, että ihmisen mieli on rakennettu sellaiseksi, että se keksii aina uusia tapoja, miten asiat olisi vielä paremmin.

Eli omasta päästä tulevat tekemisen vaatimukset ei lopu koskaan. 

Entä jos voisit kokea eläväsi täysillä nyt? Täysillä, mutta uuvuttamatta itseäsi. Niin, että saisit oikeasti tarpeillesi tyydytyksen ja tekeminen toisi sulle energiaa ja iloa? Ja saisit myös hyvällä omallatunnolla levätä. Ja olla osallistumatta sellaisiin tekemisiin, jotka ei aidosti kiinnosta. 

Sulla olisi varmuus siitä, että olet oikealla tiellä ja että ehdit kyllä kaiken mitä haluat, ja enemmänkin. Ei olisi kiire minnekään. 

Saisit hengähtää, suhtautua tekemiseen kevyemmin, tuntea vähemmän painetta ja ahdistusta valintatilanteissa. Uskaltaisit sanoa varmemmin ei ja kyllä, ilman tunnetta siitä, että missaat jotain jos et ole aina ja kaikkialla mukana. Olosi olisi varmempi, jolloin jossittelu ja etu- ja jälkikäteen murehtiminen ja spekuloinnin tarve vähenisi ja tästä vapautuneen ajan voisit käyttää johonkin mukavampaan.  

Aikatauluissa olisi joustavuutta, olisi helpompi spontaanisti nähdä ihmisiä, tai päättää pitää koti-ilta, tehdä jotain kivaa hetken mielijohteesta – eikä kolmen viikon päästä.

Kuulostaa utopialta? 

Ajanhallintamenetelmät, stressinhallintamenetelmät ja muut elämänhallintaa lisäämään pyrkivät työkalut on hyviä oikein käytettynä, mutta tietyssä tilanteessa niiden vaikutus on korkeintaan samankaltainen kun laittaisi sen laastaripaketin pienimmän laastarin avohaavan päälle. 

Ne voi toimia jonkin aikaa, joitain vuosia, ehkä kauemminkin, mutta jossain kohtaa joko huomaat, että et jaksa, et saa enää mitään kunnolla aikaiseksi (vaikka tekisit jatkuvasti tosi paljon), tai havahdut siihen, että liian usein on ahdistava olo. Tunnetta on usein kuvattu levottomuuden ja tyhjyyden yhdistelmäksi, lamaantumiseksi valintojen edessä, jumissa olemiseksi, peloksi ajan loppumisesta ja epämääräiseksi ahdistukseksi ja päämäärättömyyden kokemukseksi. Tai tilanteeksi, jossa kaikki huutaa sulle ohjeita yhtä aikaa, mutta et kuule yhtäkään kunnolla.

Kun pitäisi soittaa verotoimistoon, mutta on pakko ensin siivota vessa!

Meillä on kaikilla omat konstimme olon helpottamiseksi, sanotaanko näitä vaikka tässä välttelykeinoiksi. (Nettikaupat/Instastoorit/Netflix/Siivoaminen/Nettikirppikset/Urheilu/Tulevaisuudensuunnittelu kalenteri kädessä/Lukeminen/Uuden loputon opiskelu/Asioista puhuminen vain teoreettisella tasolla/Muiden ongelmista puhuminen, omien kohtaamisen väistely)

Veikkaan, että tunnistat tilanteen, kun pitäisi vaikka soittaa verotoimistoon, niin on yhtäkkiä pakottava tarve siivota vessa? Tai kirppiskamat on lajiteltava juuri kun olisi aloitettava vaikea keskustelu jonkun kanssa? Silloin kun tuntuu, että pitäisi tehdä jotain, mikä ei ole täysin omassa hallinnassa, lopputuloksesta ei ole tietoa eikä homman onnistumisesta varmuutta, on aina helpompaa tehdä jotain simppeliä, tuttua ja hetkellisen hallinnan tunteen tuottavaa. Harva haluaa heti kohdata ahdistustaan ilomielin. Tämä on täysin luonnollinen reaktio – ihminen välttää loppuun asti kaikenlaista kipua ja kärsimystä. Mutta: meillä on myös mahdollisuus valita ja vahvistaa ei-automaattisia reaktioitamme ahdistavaan oloon. 

Vaikka kuinka priorisoisit ja suunnittelisit, mutta teet vääriä asioita – tai upeita asioita liian paljon- homma ei toimi. 

“Do what you love” -tyyppisillä voimalauseilla buustataan ajatusta siitä, että kunhan rakastat, mitä teet ja teet intohimostasi työsi, tulet onnelliseksi. Intohimotyössä sitä vasta uupuukin! Olisi ihanaa tarjota ratkaisuksi yrittäjäksi ryhtyminen tai irtisanoutuminen ja sen pituinen se. En aio kuitenkaan niin tehdä, koska ratkaisu ei löydy siitä. 

absolutvision-82TpEld0_e4-unsplash

Sen sijaan haluan kysyä sulta kolme kysymystä:

  • Koska olet viimeksi ihan rehellisesti katsonut elämääsi ikään kuin ulkopuolisen silmin; Mihin suuntaan olet menossa jos jatkat samalla tavalla kuin tähän asti? 
  • Miksi teet niitä asioita, joita teet?
  • Tiedätkö, mikä sulle on kaikkein tärkeintä elämässä, miksi heräät aamuisin?

Uskon, että todella monet kiireiset ajattelevat – ainakin tiedostamattaan – että kuuluisa täysillä eläminen tarkoittaa mahdollisimman monen asian tekemistä. 

Mitä jos asia olisikin täysin päinvastoin?

Kaikki vaikutukset kertautuu, kumuloituu. Niin hyvät kuin huonotkin. Ajattele tämän hetken stressioireita, kiireen tuntua, ahdistusta ja kuvittele sitten sama vaikka viisinkertaiseksi. Tämä tulee tapahtumaan, ellet muuta jotain toiminnassasi. Ihmisellä on myös sellainen hauska ajatusvääristymä, että me kuvitellaan automaattisesti tulevaisuus valoisammaksi kun se on (tämä on toki tukenut hengissä selviämistä :), eli ajatellaan, että tulevaisuudessa on enemmän positiivisia kuin negatiivisia tapahtumia. Todellisuudessa niiden suhde on aikalailla sama kun tälläkin hetkellä.

Toisin sanoen: Mikään ei muutu, ellet muuta mitään. 

Mieti seuraavaksi hetki, kuinka hyvin sun tähän mennessä käyttämät tekniikat on toimineet esimerkiksi stressin, ahdistuksen ja ajanhallinnan kanssa? Jos ei kovin hyvin, suosittelen, että jatkat lukemista vielä.

Esittelen nimittäin seuraavassa maailman parhaan ajan- ja stressinhallintakeinon. 

Kuten kaikki jo tiedämme, informaatiotulva, joka ympäröi meitä, tekee meistä keskittymiskyvyttömiä. Tiedon määrää on mahdotonta hallita, ja siksi yhdeksi tärkeimmistä tulevaisuustaidoista on nimetty kompleksisuustaito. Se tarkoittaa, että vaikka maailmassa informaatiota on koko ajan enemmän, ajatus pysyisi silti selkeänä.

Eli, että ymmärtää, mikä on tärkeää ja mikä ei ja: mihin käyttää aikaa ja mihin ei.

Täysin itsestäänselvyys, vai onko?

Kysyn aiemmin kysymäni kysymykset uudestaan: 

  • Koska olet viimeksi ihan rehellisesti katsonut elämääsi ikään kuin ulkopuolisen silmin; Mihin suuntaan olet menossa jos jatkat samalla tavalla kuin tähän asti?
  • Miksi teet niitä asioita, joita teet?
  • Tiedätkö, mikä sulle on kaikkein tärkeintä elämässä, miksi heräät aamuisin?

Mä oon kuulunut auttamattomasti siihen porukkaan, joka uskoi, että tekemällä enemmän saan enemmän. Ja tämä on myös se viesti, jota me saadaan ympäristöstä koko ajan, huomasit sitä tai et. On tärkeä olla tehokas, aikaansaava, monipuolinen, tietää laajasti eri asioista, pyrkiä jopa täydellisyyteen kaikilla elämän osa-alueilla. Näitä odotuksia tuskin tarvitsee luetella?

Long story short: Kaikkein tärkein tajuaminen mulle on ollut se, että kaikkea mihin pystyy, ei tarvitse eikä kannata, tehdä.

Sen sijaan keskittymällä siihen, mikä on oikeasti merkityksellistä itselleni, ja peilaamalla kaikkia valintojani tähän, voin hyvin. Kun olen ymmärtänyt oikeasti mikä on kaikkein tärkeintä ja minkälaista elämää haluan elää, kliseistä tai ei: Koen eläväni täyttä elämää. Se tarkoittaa, että koen olevani oman elämäni ohjaksissa (sen verran kun se ylipäätään on mahdollista) ja mun ei tarvitse enää juosta jatkuvasti seuraavaa etappia kohti tai puntaroida, onko valintani oikeita. 

AINIIN, SE TÄRKEIN: EI OLE MUUTEN ENÄÄ KOKOAJAN KIIRE! 

On myös niin paljon helpompi sanoa ei. Ja toisaalta myös sanoa joo, koska tiedän mitä haluan.

Tämä säästää sekä aikaa että hermoja. On myös varmempi olo siitä, kuka olen ja tunne siitä, että elämässä on joku tolkku – toisin sanoen elämälläni on tarkoitus.

En aio kertoa valaistumistarinaa, jossa yhtäkkiä tajusin tämän ja BOOM, sen jälkeen kaikki on ollut upeaa. Näin ei ole, enkä tällaisiin tarinoihin usko. 

Vaikka kertavalaistumista ei ole luvassa, sä voit kuitenkin nyt heti istua alas, tai vaikka lähteä kävelylle ja kysyä itseltäsi nämä kysymykset:

  • Mikä sulle on kaikkein tärkeintä elämässä?
  • Mitä haluaisit, että sinusta muistetaan?
  • Mitä tekisit, jos sulla olisi vuosi elinaikaa jäljellä?
  • Mitä tekisit, jos sua ei pelottaisi se, että mitä muut sanoo tai onnistutko?
  • Millainen olisi ideaalimaailma?
  • Minkä puolesta olet valmis taistelemaan?
  • Millainen olisi täydellinen päivä?

Ota ensimmäinen kierros niin, että vastaat heti ensimmäisen mieleentulevan asian ja myöhemmin vaikka uusi kierros niin, että mietiskelet vastauksia kunnolla – tai kirjoitat tajunnanvirtaa liikoja analysoimatta. Kumpikin toimii!

Toivottavasti annat tälle harjoitukselle mahdollisuuden. 

Meri-Tuuli

P.S. Voit jatkaa elämän selkiyttämistä tilaamalla laatimani ilmaisen minioppaan Kolme askelta kohti omaa tarkoitusta tästä LINKISTÄ. Saat oppaan sähköpostiisi samantien.

Miten olla onnellinen?

Entä jos kaikki on hyvin, mutta ei tunnu hyvältä?

jose-chomali-X0uUVr7LlUI-unsplash

Kun ihmisiltä kysytään, mitä he haluavat elämältä, tai mikä on tärkeintä elämässä, useimmat vastaavat: onnellisuus. Tämä on monin tavoin ongelmallista. Ensinnäkin, tutkimukset osoittavat, että onnellisuuteen keskittyminen tekee meistä vain onnettomampia. Kun pyrimme jatkuvasti lisäämään onnellisuuttamme, keskitymme siihen, mitä meillä ei vielä ole, sen sijaan, että huomaisimme, mitä meillä jo on. Toiseksi: miten määrittelet onnellisuuden? Oletko miettinyt, mitä onnellisuus sinulle merkitsee? Huomaisitko, jos olisit onnellinen? 

Miksi ihmiset voivat koko ajan huonommin, vaikka meillä on enemmän resursseja kuin koskaan ennen?

Tyhjä olo, ahdistus, alakuloisuus ja masennus lisääntyvät, nuoremmat ja nuoremmat uupuvat.

Miten niin monet voivat olla niin huonossa jamassa, vaikka asumme maailman onnellisimmassa valtiossa? Kirjoitin jokin aikaa sitten siitä, kuinka meitä on mielestäni huijattu uskomaan, että tekemällä tiettyjä asioita tulemme onnelliseksi. Aikuisina tajuamme (jotkut tajuavat jopa aiemmin), että emme olekaan enää innostuneita elämästä, leikkisyys, vapaus ja merkityksellisyys ovat hiipuneet ja elämä on suurelta osin suorittamista. Useimmat ajautuvat korjaamaan tilannetta samoilla keinoilla, kuin tilanteeseen on päädytty: tekemällä lisää ja kovemmin. Kun tätä jatkuu tarpeeksi kauan, tulee uupumus ja tekeminen loppuu pakosta. Tai sitten harhaudut etsimään hyvää oloa yhä kauempaa itsestäsi ja ahdistus kasvaa. Lumipalloefekti on valmis: Ahdistut lisää, koska ajattelet, että vika on itsessäsi kun et voi olla tyytyväinen, vaikka “kaikki on hyvin”. 

Kärsimme merkityksen puutteesta

Kaikki ei ole hyvin, jos tuntuu että ei ole. Sinä olet ainoa, joka voi vastata siihen, onko sinulla kaikki hyvin. Jos yleisimmät ympäristön tuputtamat normit hyvään elämään olisivat toimivia, et lukisi tätä (koska en olisi itse romahtanut taannoin, ja ryhtynyt kyseenalaistamaan ja tutkimaan asioita) ja voisimme suurimmaksi osaksi oikein hyvin- nauttisimme elämästä täysin rinnoin.

Silloin oikeiden tavaroiden ostaminen, oikeiden somekanavien seuraaminen, oikeiden koulujen käyminen, oikeiden tutkintojen suorittaminen, oikeiden työpaikkojen havittelu, oikeiden ruokien syöminen, oikeanlaiset ihmissuhteet, lapsiluku, asumismuoto ja vartalon muoto olisivat taanneet sinulle tyytyväisen ja innostavan elämän. 

Vaan kun näin ei ole. Jotta sinulla olisi syy herätä aamulla ja voisit jopa järkevän aikuisen iässä kokea innostusta elämästä NYT (huom! Ei vasta eläkkeellä), sinun on selvitettävä, mikä on sinulle itsellesi tärkeää ja miksi. Toinen askel on ryhtyä elämään sen mukaisesti. 

mariam-soliman-7KxUatVMAtY-unsplash

Check list: Miten eri merkityksen osa-alueet toteutuvat elämässäsi?

Yhteenkuuluvuus: Tunnetko kuuluvasi johonkin joukkoon tai yhteisöön, jossa sinua arvostetaan sellaisena kuin olet? Ei statuksesi, tekemisesi tai tietosi perusteella, vaan sen kuka olet ihmisenä. Onko kiintymys vastavuoroista? Tunnetko yhteyttä tähän porukkaan, pidätkö yhteyttä, pidetäänkö sinuun yhteyttä, oletko osa jotakin suurempaa? 

Tarkoitus: Onko elämälläsi tarkoitus? Käytätkö vahvuuksiasi yhteisen hyvän vuoksi? Tiedätkö, minkä vuoksi aamulla heräät, vaikeinakin päivinä? Japanin kielessä tätä kuvaa termi Ikigai.

Transsendenssi: Kuuluuko elämääsi haltioitumisen kokemuksia? Teetkö asioita, joita tehdessä arkielämä unohtuu, aika pysähtyy, ehkä koet yhteyttä suurempiin voimiin? Missä tilanteissa unohdat itsesi ja normipäivän huolenaiheet?

Tarina: Minkälaista tarinaa kerrot itsellesi omasta elämästäsi? Oliko ennen kaikki hyvin ja nyt ei? Oletko tehnyt vääriä valintoja? Pilasiko joku tapahtuma tai ihminen elämäsi hyvän suunnan? Voit kertoa tarinan lukemattomilla tavoilla. Onko vastoinkäymisistä mahdollista löytää kasvun kokemuksia tai muita tajuamisia, jotka ovat tehneet sinusta sen mitä olet nyt? Mitä et ainakaan enää tee koskaan? Mihin sen sijaan keskityt? Miten tarinasi jatkuu tästä eteenpäin? 

Kehittämällä joitain tai kaikkia edellä mainittuja merkityksen osa-alueita voit tehdä elämästäsi merkityksellisempää. 

“Happiness comes and goes, but when things are bad, meaning gives you something to hold onto.”

 – Merkitystutkija Emily Esfahani Smith TED talkinsa päätteeksi. (Katso koko TED talk tästä)

Meri-Tuuli

Mitä tekisit, jos saisit 100 miljoonaa?

(Blogikirjoitukseni on ilmestynyt 28.6. Satu Pihlajan blogissa.)

Mitä tekisit, jos saisit 100 miljoonaa?

Entä mitä tekisit, jos olisit aivan varma, että kaikki rakastaisivat sinua, teet mitä tahansa?

Laita silmät kiinni ja anna mielikuvien päästä valloilleen: millaisissa paikoissa olisit, mitä tekisit, kenen kanssa? Miltä sinusta tuntuisi?

Unelmointi on pitänyt ihmisiä hengissä äärimmäisen vaikeissa olosuhteissa. Synnymme kaikkivoipaisina ajatellen, että mikä tahansa on mahdollista. Lapsena toimintaamme ohjaa uteliaisuus, oppimisen halu ja ilo. Elämä on suuri seikkailu.

Aikuistuessa ympäristö viestii meille, että seikkailumielen sijaan on parempi keskittää mielenkiintonsa muuhun: päättää ammatti, puoliso ja asuinpaikka sekä suunnitella elämänkulku järkevästi. Opimme, että tärkeitä ominaisuuksia aikuiselle ovat järkevyys ja hyödyllisten asioiden tekeminen, mielellään oikeaan aikaan ja samalla tavalla kuin muut.

Liian usein alamme elämään todeksi toisten toiveita ja omamme hautautuvat velvollisuuksien alle. 

Mutta mikä on palkinto velvollisuuksien suorittamisesta? Saammeko elämän lopuksi diplomin, jossa sanotaan: Onneksi olkoon, elit elämäsi järkevästi yhteiskunnan normeja ja muiden ihmisten toiveita toteuttaen. Onnistuit unohtamaan omat unelmasi, hautaamaan innokkuutesi ja vaipumaan tylsyyteen – ehkä jopa uuvuttamaan itsesi suorittamisella.

Burn outin lisäksi monia vaivaa bore out, tylsistyminen. Ihminen kaipaa kokemuksia, jotka saavat unohtamaan ajan ja paikan, epämukavuusalueelle menemistä, itsensä ylittämistä ja ennen kaikkea tekemistä, joka on sisäisesti motivoivaa.

Rohkaisen sinua miettimään: Mikä sinua innostaa? Mikä saa unohtamaan ajan kulun, uppoutumaan tekemiseen täysillä niin kuin lapsuuden leikeissä?

Jos innostavia asioita on vaikea keksiä, muistele mitä teit mielellään lapsena ja kokeile ennakkoluulottomasti uusia asioita. Saadaksesi kalenteriisi tilaa kokeiluille, sano ei asioille, jotka eivät saa sukkiasi pyörimään jaloissa. Voit kokeilla radikaalia harjoitusta: Sano parin päivän/viikon ajan ei kaikkiin pyyntöihin. (Esimerkki: voisitko hoitaa tämän pienen homman x, siinä ei mene kuin tunti? Vastaus: En valitettavasti voi.)

Työkaluja innostavampaan elämään:

– Kokeile uusia asioita (vaikka joka viikko).

– Ota aikaa rohkealle unelmoinnille, laita silmät kiinni ja visioi vapaasti.

– Unohda opittu “realismi” (=pessimismi), väitä vastaan pään sisäisille äänille, jotka kritisoivat haaveitasi tai suunnitelmiasi.

– Kirjoita unelmiasi ylös, pilko niitä pienempiin palasiin, ja ryhdy toteuttamaan tänään (Tavoite ilman suunnitelmaa on vain toive)

– Jätä sit-ku-selitykset, ainoa hetki mikä sinulla on varmasti on NYT

-Anna mennä!

Merkityksellisyys on tärkeintä

Unelmien toteuttamisen aloittaminen vaatii rohkeutta. Totutusta rutiinista poikkeaminen pelottaa kaikkia. Kutkuttava pelko on usein merkki juuri siitä, että asia on sinulle merkityksellinen ja sitä kohti kannattaa mennä. Merkityksellisyyttä kannattaa ehdottomasti tavoitella, se on tutkimuksissa yhdistetty muun muassa:

  • Positiivisiin tunteisiin, kuten toiveikkuuteen & optimismiin

  • Korkeaan itsetuntoon

  • Elämäntyytyväisyyteen

  • Rakkauteen

  • Iloon

  • Elinvoimaisuuteen

  • Psykologiseen säätelykykyyn

Merkityksen kokemuksen puute taas on yhteydessä mielenterveysongelmiin ja addiktioihin.

Unelmista totta!

Entä jos kaikki unelmasi toteutuisivat, etkä voisikaan enää piiloutua selitysten taakse, vaan kulkisit rohkeasti omaa polkuasi avoinna yllätyksille, joita elämä suo? Kumpaan sisältyy suurempi riski: siihen, että ei kokeile, vai siihen, että kokeilee?

Voit arvioida riskiä vaikka näin: Jos toivomassasi asiassa kaikki menee pahimmalla mahdollisella tavalla pieleen, kuinka suuri negatiivinen ja pitkäaikainen vaikutus tällä on elämääsi asteikolla 1-10? Entä jos toivomassasi asiassa kaikki menee parhaalla mahdollisella tavalla, kuinka suuri positiivinen ja pitkäaikainen vaikutus tällä on elämääsi asteikolla 1-10?

Jos et ole vakuuttunut, kannattaa miettiä myös kuinka iso riskin otat, jos et toteuta sinulle tärkeitä asioita jo tänään? Huomenna olisit jo hyvässä vauhdissa.

P.S. Elokuussa on mahdollisuus tehdä Unelmista totta ohjatusti ja yhdessä: Järjestämme kolmen positiivisen psykologian asiantuntijan voimin Unelmista totta! -valmennuksen 21.8. Klo 17.30-20.30 Helsingin Punavuoressa. Ilmoittautuminen on auki nyt, katso lisätiedot Facebook-tapahtumasta

Ei ole sun vika, että olet väsynyt.

Luitko Hesarin jutun naisten mielenterveyssyistä johtuvista sairauspoissaoloista?  Jutussa oli monta hyvää pointtia, kuten se, että monella elämänalueella painavat korkeat vaatimukset aiheuttavat uupumusta ja niihin tulisi puuttua.

Jutusta puuttui kuitenkin yksi tärkeä näkökulma. Se, mistä taipumus paineisiin/ tekemiseen kunnes uupuu/ ahdistukseen/  siihen, ettei uskalla ottaa riskejä, tulee.

Siitä, mitä pidetään ihmisjoukon yhteisesti jaettuina “sääntöinä” eli normeina pitäisi puhua mielestäni enemmän. Kuten esimerkiksi siitä, että:

– millaisin perustein elämänvalintoja kannattaa tehdä

– millaista on hyvä elämä

– mistä onnellisuus muodostuu

– mitä on menestys

Suomalaisena ja naisena meihin kohdistuu jo todella paljon normeja. Suomalainen nainen muun muassa

  • pärjää

  • jaksaa

  • ei näytä liikaa tunteitaan

  • on järkevä ja usein myös “hyvä jätkä”.

Lisäksi meihin vaikuttaa mm. lapsuudenperheestä tulleet normit, koulusta tulleet normit, työpaikan ja kaveripiirin normit. Jos miettisit läpi kaikki ympäristöt, joista olet normeja sisäistänyt ja miettisit, mitä sulta oletetaan, veikkaan että lista olisi aika pitkä.

Normit tulee esiin paineina ja kokemuksina, ettet ole tehnyt tarpeeksi/ oikeita asioita/ oikeaan aikaan/ oikealla tavalla.

Tuntuuko susta, että on asioita, joita sun PITÄÄ saavuttaa tiettyyn aikaan ja jos et ole saavuttanut, niin olet epäonnistunut tai ainakin outo?

kevin-jesus-horacio-644946-unsplash

Tai että: Olet tehnyt kaikki valinnat “by the book”, järkevästi, mutta elämä ei tunnu hyvältä? Sulla on työpaikka, asunto ja parisuhde. Tai jotkut näistä. Miksi silti elämä ei tunnu upealta ja hyvältä?

Mä ajattelen, että meitä on huijattu.

Mulla oli ainakin sellanen käsitys nuorena, että kun asiat X ja Y on hoidettu, niin sitten homma on valmis ja olen aikuinen ja onnellinen. Ihan kuin ne ulkoiset olosuhteet toisi pysyvän onnen! Pahimmassa tapauksessa vielä jonkun muun määrittelemät.

Hyvän esimerkin perinteisistä suomalaisista (konservatiivisista, järkevistä!) normeista antaa keskustelu, jonka kävin sukulaiseni kanssa muutama vuosi sitten. Lyhyesti: Hän kehuskeli, kuinka sukulainen X on menestynyt elämässä: Hänellä on ”oikea, järkevä” ammatti, oma talo ja auto. That’s it. Yritin varovasti kertoa, että itselleni juuri nämä asiat eivät ole tärkeintä elämässä, että arvomme on kenties hieman erilaiset.

Sukulainen suuttui ja sanoi, että: “Kyllä järkevällä ihmisellä on omistusasunto, hyvä ammatti ja auto”. Argumentilla ei siis ollut mitään perusteita. Näin vaan ON. Tarina saa mut ja varmaan sutkin puistelemaan päätään, että apua, eihän noin voi ajatella. Mutta voi. Ja mekin ajatellaan monista asioista näin. Ei kyseenalaisteta. Mutta toivottavasti uskalletaan opetella. Ja järkevyys… Noh, siitä toisen kerran. (Tai vähän jo nyt: Kuka määrittelee järkevän? Onko joku mitali, jonka saa kun on tehnyt vain järkeviä valintoja???)

  • Sulla on lupa haluta juuri niitä asioita mitä itse pidät tärkeinä

  • Sulla on lupa muuttua

  • Sulla on lupa muuttaa mieltäsi

  • Sulla on lupa oppia uusia taitoja

  • Sulla on lupa vaihtaa työpaikkaa

  • Sulla on lupa aloittaa alusta

  • Sä saat tehdä elämälläsi aivan mitä vaan, vaikka joku muu vastustaisikin.

Mä tiedän, että oot mun kanssa samaa mieltä. Sä ajattelet: “Kyllähän mä voin olla välittämättä näistä normeista, ja tehdä ja arvostaa mitä huvittaa.

Totta.

Mutta kuinka usein olet oikeasti miettinyt, miten paljon ympäristön asettamat normit on vaikuttaneet sun elämään?

Jotka aiheuttaa sulle paineita tehdä tiettyjä asioita.  Olla tietynlainen. Ne estää sua uskaltamasta edes haaveilla tietyistä  asioista, koska ne on sun mielestä tarkoitettu joillekin muille?

Voi olla, että ajattelet, että ei mulla ole mitään tällaisia paineita. Normit ja uskomukset on usein niin hyvin sisäistettyjä, että saatat luulla niitä omiksi ajatuksiksi. Tai jopa totuudeksi.

Kun sä oikeasti haluat elää elämää, jonka valinnat lähtee sinusta itsestäsi ja jotka tuo sulle tyydytystä ja iloa, sun täytyy ensin oivaltaa, mistä ne ajatukset, jotka kertoo sulle mitä sä voit ja mitä et voi tehdä, on tulleet.

Muuten helposti vain täytät toisten toiveita ja unelmia (esimerkiksi vanhempien tai jopa niiden vanhempien), ja ihmettelet, miksi ahdistaa tai et ole innostunut omasta elämästäsi  – vaikka olet toiminutkin niin “oikein” tai “järkevästi”. Tai: Entä jos oletkin toiminut päinvastoin, koska olet halunnut vastustaa vanhempiesi normeja? Ja silti ei tunnu hyvältä?

Oletko siis oikeasti miettinyt läpikotaisin, MIKÄ SINULLE ON TÄRKEÄÄ JA MIKSI? Mitä haluaisit tehdä kaikkein eniten? Mitä tekisit, jos voisit tehdä mitä vaan?

Niin monet aikuiset naiset edelleen ponnistelevat täysillä täyttääkseen mm. vanhempiensa toiveita  Ja uupuvat. Ja kokevat syyllisyyttä, kun eivät ole tehneet kaikkea niin kuin pitäisi. Vaikka olisi pitänyt jo!

              Se ei siis ole sun vika, että olet väsynyt.
               Tai että ahdistaa.
                  Sä olet pelannut niillä korteilla mitä sulle on annettu.

javier-allegue-barros-761133-unsplash.jpg

Mutta sä voit silti NYT päättää, että asiat muuttuu.

  • Sun ei tarvitse jaksaa, jos et jaksa.

  • Sun tarvitse havitella asioita, jotka koet että pitäisi olla saavuttanut iässä x.

  • Sun ei tarvitse päättää mitä aiot loppuelämäsi tehdä.

  • Sun ei tarvitse tulla valmiiksi.

Kukaan muu ei tiedä, mitä sinun kuuluu tehdä. Vain sinä voit tietää sen.

Se tuntuu upealta, kun pitkän epätietoisuuden jälkeen valkenee, että nämä ovat asioita, joita itse haluan tehdä. (Hallinnan tunne on muuten yksi suuresti ihmisen psykologiseen hyvinvointiin vaikuttava asia!)

Ainakin yhtä huojentava on se fiilis, kun pyytää apua omien mielen solmujensa avaamiseen tai muutoksen aloittamiseen. Et enää ole yksin, joku muu miettii asioita sun kanssa. Meillä on aivan liian usein (opittu) kuvitelma siitä, että yksin pärjääminen on hyvän/vahvan/terveen ihmisen mitta. I would call that BS! Sen jälkeen, kun ymmärsin, että voin antaa sitä enemmän, mitä enemmän itse saan tukea, elämäni on ollut täysin erilaista. Täysin yksin et pääse valitettavasti omia ajatuksiasi haastamaan.

Valmennuksessa pohditaan mm. seuraavia asioita:

  • Mitkä kaikki asiat ja ihmiset ja kokemukset on vaikuttaneet sun ajatteluun

  • Miksi usein kompastut samankaltaisiin ongelmiin, vaikka pyrit välttämään niitä

  • Mitä itse haluat elämältäsi ja miksi

Monissa valmennuksissa usein keskitytään vain tulevaisuuteen, esimerkiksi siihen, miten tulla onnelliseksi aktiivisella ihanne-elämän mielikuvaharjoittelulla tai kuinka kiitollisuutta harjoittamalla/positiivisella ajattelulla voit tulla onnellisemmaksi. Kuitenkin se, miten me ajattelemme nyt, on tulosta siitä, millaisia normeja ja uskomuksia olemme sisäistäneet ja millaisia menneisyyden kokemuksemme on- niitä ei voi ohittaa.

Juuri siksi haluan aloittaa valmennuksen aina siitä, että lähdetään ensin purkamaan asioita, jotka ovat tehneet sinusta sellaisen kuin nyt olet – jotta voit tiedostaa näiden asioiden vaikutuksen omaan ajatteluusi ja jatkossa rakentaa itsellesi sellaisen elämän joka perustuu OMIIN valintoihisi.

Ota yhteyttä, jos tunnet, että jonkun asian olisi muututtava.

merituuli@nowhere.fi

Rohkeutta ja inspiraatiota päivääsi toivoo,

Meri-Tuuli

15774682_10154362842767833_297517190856219671_o

Do what makes your soul happy.

Tänään mietelause-analyysin kohteeksi pääsee lausahdus:

Do what makes your soul happy.

Yhtälailla se voisi olla:

Do more what makes you happy.

Käsi ylös, kuinka moni uupunut, stressaantunut, kiireinen, vuoden lopun tukka putkella-deadlineja vastaan taisteleva OSAA EROTELLA, MIKÄ TEKEE SIELUN ONNELLISEKSI? Kuulostelee sieluaan, ja saa heti vastauksen, kääntää kelkkansa ja alkaa tehdä sitä? Happy end. Valmis!

Vaikka et kokisi olevasi stressissä, voit silti olla turtunut arkiseen menoon ja teet asioita:

koska olet tottunut tekemään niitä

koska sun lapsuudenkodissa on tehty niitä,

koulussa on sanottu, että näin asioita tehdään ja ajatellaan

olet sisäistänyt paljon näitä normeja ja arvoja ympäristöstä, ja imet niitä jatkuvasti lisää – usein tiedostamatta. Tämä on luonnollista, ja tapahtuu kaikille, koko ajan.

Hyvää tarkoittavassa ja ikiaikaista viisautta sisältävässä mietelauseessa tarkoitetaan luultavasti merkityksen kokemuksen lisäämistä elämään ja oman tarkoituksen löytämistä, mikä tutkitusti lisää ihmisen psykologista hyvinvointia.

Eli vastausta kysymyksiin:

Mikä saa sinut nousemaan aamuisin sängystä?
Mitä tehdessä aika rientää ja ympäristö unohtuu?

close-up-design-futuristic-722245Mutta asiaan:

Mistä se sielun onnellisuutta lisäävä asia kaivetaan esiin?

DIY:

Pysähdy
Vedä henkeä muutaman kerran
Mieti kolme asiaa, joita tehdessä oli niin antoisaa, että ajantaju katosi viime viikon/ kuukauden aikana. Oliko aktiviteeteissa jotain yhdistävää tekijää?

Tässä yksi näkökulma monista, kannattaa kokeilla. Ihan huvin ja urheilun vuoksi, kuten tavattiin sanoa Keravalla 90- luvulla (Huom! Mielen treenaus lasketaan täten urheiluksi!)

 

Mitä tehdä kun vituttaa?

Mitä tehdä kun vituttaa?
Sataa, kylmä, nuutunut olo, levoton, stressaantunut, väsyttää, epämääräinen ärsytys.

Joo kyllä tiedetään: d-vitamiinia, kirkasvalolamppu, urheilu, vihanneksia, unta, iloista seuraa, läheisyyttä, kiitollisuutta pienistä asioista.

Entä jos tuntuu, että haluaisi mennä lattialle makaamaan ja kiukutella ihan mistä tahansa. Kaikesta. Auttaako, jos joku sanoo, että älähän nyt viitsi, sullahan on kaikki ihan hyvin ja mene katsomaan miten kaunis on keltainen syksyn lehti?

Ei mua ainakaan.

Ensimmäinen fail: Jos tuntuu, että kyrsii, niin koskaan, ei koskaan auta jos joku vähättelee sun tunteita sanomalla, että “sullahan on kaikki hyvin”. Erittäin tärkeää. Silloin auttaja antaa viestin: “Sun omilla fiiliksillä ei oikeastaan ole mitään väliä, väliä on esimerkiksi materiaalisilla asioilla, kuten sillä, että sulla on kaunis koti tai hyvä työpaikka tms.” Enkä oikeastaan edes jaksa kuunnella, kun se ahdistaa mua, niin sanonpa vaan, että ei sulla ole mitään syytä kiukutella.

Opetus: Ihminen haluaa, että häntä kuullaan, arvostetaan kaikkine tunteineen, ja hän tulee nähdyksi kaikkine puutteineenkin. Jos kyrsii, niin silloin ei kaunis koti tai työpaikka auta.

Kyrsimys sijaitsee nimittäin ihan jossain muualla kuin ulkoisissa asioissa, noin suunnilleen 99% kerroista.

Ketutusta voidaan toki lähteä hoitamaan ulkoa sisään-periaatteella, se vaan ei valitettavasti toimi kuin pienen hetken laastarina. Esimerkkejä tästä tasosta: kaikki mielen kehittämät “ongelmat”, joista ärsytyksessä on muka kysymys, kuten: tukka on kamala, en voi tehdä asiaa x, koska ei ole sopivia varusteita, polvea kolottaa, maha on lihava-tyyppiset kelat.

Tässä tilanteessa olet täysin vakuuttunut siitä, että korjattuasi nämä asiat hyvä fiilis palaa.

Koko elämä voi mennä “korjatessa” näitä pikkuärsytyksiä, suorittaessa ja hoitaessa elämää “valmiiksi”, jolloin voit sitten vihdoin olla onnellinen eikä enää koskaan vituta! Yeah right, ja lehmät lentää? 🙂

Seuraava taso voisi olla prosessien taso: aletaan hoitaa elämää mielekkäämmäksi prosessien tasolla – siirrytään yksittäisistä ärsytyksen aiheuttajista suunnittelemaan hommat niin, että ei kompastuta kokoajan samoihin esteisiin ja ärsyynnytä. Esimerkkinä suunnitella aikatauluja viikko/kuukausi/vuosi etukäteen, järjestää aikaa mukaville asioille, levolle, urheilulle, syksyn lehtien tuijottelulle, uudesta inspiroitumiselle. Tai safkan tekemistä etukäteen, kodin järjestämistä niin, että kamat löytyy sieltä kiireessä, tai raha-asioiden haltuun ottamista niin, ettei kuumota aina meneekö kortti kaupassa läpi.

Tästä puhutaan työelämässä (onneksi!) jo enemmän, pyritään suunnittelemaan työympäristö ja omat työpäivät niin, että aika ei menisi edestakaisin sekoiluun ja silppuduunin hoitamiseen. Mutta mites työn ulkopuolinen elämä? Voisiko siihen suunnitella samanlaiset systeemit?

Esimerkki suunnittelutyökalusta työelämässä: Kirjaa ylös joka päiväksi kolme työtehtävää, jotka hoidat sinä päivänä. Unohda kiireellisyysjärjestys! Mieti, mikä on pitkällä tähtäimellä tärkeintä. EI kiireellisintä. Esimerkiksi: Mikä tuo sulle 10€, 100€ tai 1000€. Keskity tuhannen euron hommiin. Et saa tonnia käteen saman tien, mutta pitkällä tähtäimellä ne vie sua kohti isompia voittoja. Voisiko tätä työkalua käyttää työn ulkopuolisessa elämässä?

Pyrkimyksenä on siis ärsyyntymisen vähentäminen ja hommien smoothimpi rullaaminen.Kuitenkin, vaikka olisit hionut systeemit huippuunsa, levottomuus, ärsytys, ankeus ja jopa vitutus voi iskeä.

Jos oikeasti haluat helpottaa oloa, on uskaltauduttava  katsoa mikä on oikea ahdistuksen syy.

Kolmannessa tasossa syitä etsitään kääntämällä silmät sisäänpäin, eli tutkailemalla, mistä oikeastaan on kysymys. Tämä on yleensä se, mitä me kaikki yritetään juosta karkuun.

Syyttämällä huonoa tukkaa, paskaa kahvinkeitintä, myöhässä olevaa junaa, sadetta, idioottia pomoa jne. jne.

Löytääksemme ärsytyksen todellisen syyn, meidän pitäisi pysähtyä.

Ja se jo yksinään ahdistaa. Saati sitten se, että pitäisi kohdata se ahdistava asia. Ihminen on laiska ja mukavuudenhaluinen by nature. Emme halua kohdata kipua, myöskään psyykkisessä muodossa. Siksi on helpompaa suorittaa loputtomia askareita, ja ajatella, että kun ne on tehty, on aika olla onnellinen tai edes voida paremmin. Tai shoppailla uusia kamoja, joista tulee hetkellisesti parempi fiilis. Tai pimpata kotia, jossa voi (sitten kun se on täydellinen), istua rauhassa onnellisena. Tai fiksata mitä tahansa kehittelemäänsä epäkohtaa loputtomiin.

Tämä ajatusmalli ja toimintatapa on ymmärrettävä, koska tässä muodossa palkinto on kuviteltavissa, se on lähempänä ja se sen myötä tuntuu saavutettavalta.

Sen sijaan ajatus siitä, että istun hiljaa vitutuksen iskiessä ja annan kaiken mieleni suoltaman kuran tulla ja kuuntelen sitä ja kestän epämukavat tunteet, ei tunnu kovin houkuttelevalta. Sitä ei kuitenkaan kannata pelätä, ärsytyksen tai levottomuuden takana voi olla vaikka tarve tehdä jotain luovaa, tarve rikkoa rutiini jotenkin tai tarve lähteä bailaamaan kunnolla.Palkinto pysähtymisestä ja itsen kuuntelusta on kuitenkin todella paljon suurempi, kuin hetkellinen dopamiiniryöppy, mikä tulee vaikka uusista vaatteista tai jonkun pienen tehtävän suorittamisesta.

Varovaisesti uskaltaisin heitellä ilmoille muutamia tunnelmia, kuten rauha, tasaisuus, onnellisuus, läsnäolo, HELL YEAH I CAN DO THIS SHIT AND ALL THE SHITS-olotila 😀

Tätä pitää treenata usein. Syy, miksi aloin kirjoittamaan tätä postausta oli juurikin se, että olo on ollut muutaman päivän nuupahtanut, samalla levoton, ärsyyntynyt, mutta en ole halunnut pysähtyä kuuntelemaan sitä, mitä oikeasti nyt tarvisin. Pysähdyin, valaistuin taas vähän enemmän, ja haluaisin rohkaista sua tekemään saman.

DIY/ Mikä vituttaa? Taso II

-Listaa asiat, jotka ärsyttää tai ei toimi arjessa.

-Mieti niihin prosesseja, esim. Kauppalista viikoksi, suunnittelen aikataulun viikoksi kerrallaan (vs joka aamu), suunnittelen urheilut kalenteriin koko viikoksi, sitoudun yhteen uuteen inspiroivaan asiaan joka kuukausi & katson sen valmiiksi ja laitan kalenteriin, lähden kaikkialle 15 minuuttia aikaisemmin, käyn kalenterin realistisesti läpi=onko minulla luppoaikaa olemiseen loppuvuonna? Jos ei ole, puhelin käteen ja perumaan sovittuja menoja.

-Kirjasuositus: Anna Perho: Antisäätäjä.

DIY / Mikä vituttaa? Taso III

-Istu alas tai makaa

-Hengitä hetki

-Kuulostele ärsytystä, miltä se tuntuu kehossa ja missä?

Älä lähde analysoimaan tyyliin: vatsassa nipistää -> oonkohan syönyt jotain outoa

Vaan kuulostele: “Aha, vatsassa tuntuu tältä”

-Tarkkaile ajatuksia ikään kuin ulkopuolisena, voit myös ajatella, että ajatukset olisivat vaikka jonkun sun kaverin ajatuksia, mitä niistä silloin olisit mieltä, mitä kehottaisit tekemään, miten lohduttaisit, mitä epäilisit olevan niiden taustalla?

-Mitä tarvetta et pääse tyydyttämään nyt? Tarvitsisitko yksinoloa, rauhaa, seuraa, iloa, liikettä, hellyyttä, esillä oloa, kuuntelemista?

 

Kuinka saada motivaatiota?

Kuinka saada motivaatiota?

On heittämällä yleisin kysymys, mitä multa on kysytty ikinä opettajana ja valmentajana.

Unohda motivaatio.

Sen sijaan kehitä tapoja. Jos sä odotat motivaatiota, niin voi hyvinkin olla, että sitä ei vaan koskaan tule.

Usein ajatellaan, että mitään ei kannata eikä voi tehdä motivaatiota odotellessa, varsinkaan, jos kyseessä on luova työ. Tämän myytin ovat kumonneet kuitenkin monet menestyneet kirjailijat, tiedemiehet ja urheilijat, jotka kuittaavat sen sanomalla, että menen työhuoneeseen/ treeneihin joka päivä klo x, kirjoitan/treenaan/tutkin x tuntia ja tulen pois.

Tekeminen, ja ennen kaikkea aikaansaaminen nimittäin ruokkii motivaatiota.

Kyseessä on positiivinen kierre. Sen sijaan, että koittaisit saada itseäsi motivoiduksi, ala hommiin.

Tapojen avuksi

Yksi erittäin simppeli apuväline, josta juuri luin: ota lasipurkki ja kasa klemmareita. Jos sun tavoite on vaikka venytellä joka ilta, ala pistää klemmari purkkiin joka kerta kun olet venytellyt. Tai rasti lappuun, joka on jääkaapin ovessa.  Kyllä miellyttää sitten katsoa rastiriviä! 

Voit myös päättää kellonajan. Joka ilta kello 21 minä venyttelen.

Hommat siis kalenteriin, ja siitä ei lipsuta. Jos jäät mietiskelemään, että lähtiskö nyt salille vai jäisinkö tähän makoilemaan, niin tuskin valitset salia. Ainakaan väsähtäneinä päivinä. Tämä suositus perustuu myös siihen, että jatkuva valintojen teko väsyttää sua. Valinta on jo tehty=se on kalenterissa.

Mielenkiintoinen, ja testauksessa parhaillaan oleva näkökulma on muuttaa identiteettiään esimerkiksi tähän tapaan: ”Olen ahkera salilla kävijä”. Sen sijaan siis, että ajattelisin olevani vätys, joka väkisin kerran kuussa raahautuu salille, alan ajatella itseäni salipirkkona ja tulenkin vähitellen sellaiseksi.

15774682_10154362842767833_297517190856219671_o

Mutta kuinka usein on harmittanut jälkeenpäin kun menit?

Yhtä harvoin kun on kannattanut rynnätä juuri ennen pilkkua baaritiskille ostamaan vielä yks juoma.

Tavoitteet roskiin

Lopullisen tavoitteen jatkuvasti mielessä pitäminen ei välttämättä auta sua suuressa urakassa. Päinvastoin, mitä isompi homma lopputulokseen pääsemiseen olisi, eli mitä pidempi matka nykyisen tilanteen ja lopputuloksen välillä on, sitä mahdottomammalta duuni tuntuu ja sitä todennäköisemmin luovutat.

Mieluummin pilko tehtävä mahdollisimman pieniin osiin. Ihan miniosiin mielellään. Huomaat nimittäin heti, että saat jotain aikaan -> motivoidut jatkamaan -> olet jatkuvasti lähempänä tavoitetta! Sen sijaan, että pyörisit ahdistuneena miettien, miksi motivaatiota ei löydy.

1234349_10151745737007833_1175745853_n

Jos haluaisit kirjottaa kirjan, voisit päättää, että joka päivä kirjoitan 5 riviä. Se on ihan minimäärä, mutta kuukaudessa sulla olisi 150 riviä. Etkä kokoajan kelaisi, että APUAAAA, MUN PITÄÄ KIRJOTTAA KOKONAINEN KIRJAAAA. Joka saa paniikin aikaan satavarmasti.

Mä ajattelin 14-vuotiaana, että olen liian vanha balettitunneille. Jos olisin mennyt silloin, saattaisin nyt 37-vuotiaana olla aika paljon parempi kuin nyt?

Todella monet aikaansaavat bosshenkilöt petaavat ensimmäisenä herättyään sänkynsä. Vain siksi, että se saa aikaan fiiliksen, että jotain on saatettu loppuun, saatu aikaan ja päivä lähtee heti motivoivasti käyntiin.

Miksi teet asiaa, joka ei motivoi?

Toki kannattaa miettiä, miksi sun pitäisi tehdä asiaa, jos se ei aiheuta innostuksen väristyksiä?

Kysy sen selvittämiseksi itseltäsi seuraavat kysymykset:

  1. Onko asia hyvinvointiani edistävää?
  2. Innostunko, kun ajattelen tekemisen lopputulosta?
  3. Miksi alunperin ryhdyin tekemään asiaa?
  4. Onko asia omien arvojeni mukainen?

Hyvinvoinnin vuoksi kannattaa tehdä kaikenlaisia ei-niin-motivoivia asioita, koska kiitos seisoo yleensä jonkin ajan päästä tai viimeistään eläkeiässä kun viereiset mummelit murtaa lonkkiaan ja meikät liikkuu sulavasti kuin Aira Samulin! Tähän kategoriaan panisin omalla kohdallani punttisalin, viininlipityksen rajoittamisen ja jumppaamisen. Esimerkiksi.

Jos juuri nyt käsillä oleva tekeminen ei ole kovinkaan kiinnostava, kuten esimerkiksi opiskelussa tenttiin lukeminen, mutta mielessä siintävä tutkinto tai ammatti saa sut innostumaan, suosittelen jatkamaan sinnikkäästi. Jaa homma pienenpieniin osiin ja JUST DO IT.

Suvantovaihe motivaatiopulan taustalla

Motivaatiopula johtuu mun mielestä useimmiten ns. suvantovaiheesta kehityksessä, esimerkiksi tanssioppilaiden kanssa lähes aina toteutuu kaava, jossa ensimmäisen nopean kehityksen spurtin (noin 1,5-2 vuoden jälkeen) jälkeen motivaatio lopahtaa. Tässä kohtaa kuvaan tarvitsi astua sinnikkyys ja tahto, jos haluaa jatkaa eteenpäin.

Seuraavassa vaiheessa (4-5-6+ vuoden jälkeen) motivaatiopula usein koskee sitä, että kaikki tavoitteet on saavutettu, tai sitten sopivia tavoitteita ei enää keksi. Tässä kohtaa ensimmäinen neuvoni on muistella, miksi alunperin oli niin innoissaan asian tekemisestä? Miten tätä tunnetta saisi heräteltyä henkiin uudelleen?

Suvantovaihe kertoo meille siitä, että tarvitaan uusi syvyysaste tekemiseen: vanha ei enää riitä.

Ota siis suvantovaiheen tylsistyminen vastaan viestinä. Lyhytnäköinen ratkaisu voi olla kisat, esitys tms.- tämä on kuitenkin ulkoapäin tulevaa motivoimista, jolla et kovin pitkälle pötki. Eteenpäin menevän fiiliksen säilymiseksi sun tulisi olla sisäisesti motivoitunut, ei juosta ulkoisen “palkinnon” perässä ainoastaan.

Ratkaisuksi tarjoaisin uuden näkökulman etsimisen.

Etsi uusi näkökulma ja pelastut!

Uutta näkökulmaa ei kuitenkaan tarjoilla kultalautasella nenän eteen, vaan sen kirkastamiseksi vaaditaan tylsistymisvaihe ja aikaa (hyvä valmentaja voi myös olla erinomainen apu!). Monet luovuttavat näissä suvantovaiheissa, ja usein tulkitsevat motivaatiopulan syyksi mm. väärän lajin (“kokeilen jotain uutta, tää ei ollu mulle”), väärän tuntitason (“liian helppo tunti, osaan jo kaikeni”), opettajan huonouden (“en etene siellä, kun se ei osaa selittää oikein”), mahdollisuuksien vähyyden (“en mä kuitenkaan pääse kisaryhmään, vaihdan toiseen lajiin/opettajaan/kouluun”), tai omiin kykyihin (“en mä voi koskaan oppia”).

Uusi kulma lajiin ja uusi haaste syvyyssuunnassa tasaisin väliajoin on pitänyt mut motivoituneena dancehallin treenaamiseen 13 vuotta. Viimeisimpänä ahaa-elämyksenä on ollut tekniikkaan ja kehonhuoltoon liittyvät väläykset, sekä väitöskirjaani liittyvät kysymykset, jotka on pitäneet mielen virkeänä. Aina väläysten ei tarvitse olla mitään suureellisia, vaan jotain pienempää kuten joku asia liikekielestä (esimerkki; miten jousto liittyy ketteryyteen) tai oman halun kirkastuminen (esimerkki: haluan tehdä koreografian, jossa tanssitaan vain yhdellä jalalla 🙂 

Lähes kaikkia ahaa-elämyksiä on edeltänyt suvantovaihe, jolloin olen kieriskellyt ahdistuneena “lopetan kaiken” “onks tässä nyt mitään järkeä”-fiiliksissä. Mutta mitä kovempi ahdistus, sitä kovemman idean se poikii! Joskus se voi poikia myös kirkkauden siitä, että tämä oli tässä, joka on arvokas päätös sekin.

Sama kuvio on mielestäni muunnettavissa mihin tahansa tekemiseen, ei vaan tanssiin. Ota siis seuraava tylsistymisvaihe viestinä, jopa lahjana. Timanttia on tulossa, kun vaan käännät silmät sisäänpäin ja sinnittelet mukana.
16406811_10154475860607833_6729760234653283923_n
Toteutanko omia vai muiden haaveita?

Jos taas teet asiaa X jonkun toisen toiveesta, mieti tarkkaan kannattaako. Mä sanoisin ykskantaan, että ei. Elämä on liian lyhyt siihen, että tekisit asioita, jotka ei kutkuta sun sydäntä.

Miksi et siis vaikka nyt ottais hetken ja miettisit, miksi teet asioita, joita päivittäin teet ja onko ne sellaisia, jotka innostaa sua ja edistää sun ja sun läheisten hyvinvointia?

Mitkä voisi heivata ja mitä ottaa tilalle?

Pakko on maksaa veroja ja kuolla, that´s it. 

Sulla on oikeus tehdä asioita, jotka innostaa SINUA.

Innostavaa viikonloppua!

Nähdään kirjakaupassa klemmariostoksilla 😀

Meri-Tuuli

 

Peloista eroon

Miten pelon voi voittaa?

Mä en ole noussut hevosen selkään kahteenkymmeneen vuoteen.

Eilen nousin. Olin kyllästynyt lykkäämään asiaa, joten vaan menin ja tein sen. Pelotti, mutta ei yhtään niin paljon, kuin olin kuvitellut. Ehkä yhden kymmenesosan siitä, mitä olin kuvitellut. Tämä todistaa mun mielestä jälleen sen, että ajatuksemme eivät ole absoluuttinen totuus, ne on vain ajatuksia.

Lapsuuteni lähes asuin talleilla, hoidin hevosia, ratsastin, maksoin valmennuksiani avustavilla duuneilla, kilpailinkin. Kuusi päivää viikossa lähes kymmenen vuoden ajan. Kunnes tuli teineys ja ennen kaikkea PELKO.

Pelkäsin hevosia, epäonnistumista, valmentajaa, isääni, tallikavereita, säätä, sitä mikä poni mulle määrätään tunnille, mitä tunnilla tehdään. Aivan kaikkea siis. Miksi mua pelotti on melkoinen vyyhti, mutta varmaa on, että hauskaa ratsastaminen ei enää ollut.

Sittemmin mä olen nähnyt unta ratsastamisesta vähintään kerran kuussa. Silti en ole ratsastanut sitten vuoden 1998. Miksi? Koska ens kesänä sit teen sen!

Niin tein, joo, kesänä 2018.

ratsastus 2

HEAR THIS OUT: Jos sulla on tiedossa juttu, mikä ahdistaa, pelottaa, mutta jonka tiedät tavalla tai toisella olevan välttämätöntä tai edes testaamisen arvoista TEE SE NYT. ÄN YY TEE NYT. Istu alas, kuulostele mikä sua eniten kaivelee, mikä (tekemätön?) homma eniten ahdistaa tai kutkuttaa ja tee se!

Pelko vs. mahdollisuus?

Pelot estää meitä tekemästä paljon. Pelko on hyvä menemään piiloon muiden tunteiden alle, ja usein täytyy kaivella rehellisesti sisintään ennen kun huomaa et hei tää onki sitä et mua pelottaa. Siinä kohdassa toimiva harjoitus voisi olla sellainen, että annat sen pelon tulla, mietit läpi koko ajatusketjun: mikä se worst case scenario on?

Mä olen pelännyt koko ikäni hissejä. Kunnes jokin aikaa sitten mielikuvaharjoittelulla selätin 30 vuotta vaivanneen pelon. Kuvittelin, että siellä hississä tapahtuu kaikki, mistä aina näen painajaisia, se putoaa, ja nousee ihan holtittomasti. Menin hissin kanssa kuilun pohjalle ja tarkastelin mitä kaikkea inhaa siellä on. En ole sen koommin nähnyt hissipainajaisia.

Mitä kamalaa tapahtuu jos tekisit jotain mitä palavasti haluaisit mutta et uskalla? Mihin se johtaisi? Istu rauhassa ja anna niiden ajatusten tulla. Mä uskon, että päähän voi pälkähtää juttuja, jotka on isompia kun esimerkiksi pelko epäonnistua vaikka tanssibattlessa tai jäädä työttömäksi. Alla lymyilevä pelko voi olla joku perustavanlaatuisempi, joka tulee vaikka lapsuuden kokemuksista tai muusta aiemmasta ikävästä kokemuksesta tai traumasta.

Luultavasti pelko on sellainen, jota sun ei enää tarvis pelätä, vaan kestäisit sen skenaarion nyt aikuisena vaikka se toteutuisi, ja se turhaan estää sua edelleen elämästä niin kuin haluaisit.

Voisit myös ottaa jonkun ei-niin-pelokkaan tuttusi ja esittää hänelle kaikki esteet, joiden ajattelet olevan estämässä muutosta tai uuden asian kokeilua ja esittää tälle tyypille worst case scenariot.

Pelko-mahdollisuusriski numeroina

Tim Ferrisillä on hyvä ja käytännöllinen ajatusleikki tai testi, joka konkretisoi tätä pelko-mahdollisuusriskiä, se menee näin:

  1. Kuvittele hirvein tilanne, joka voisi tapahtua jos teet jotain mikä sua pelottaa.
  2. Anna sille numero asteikolla 1-10, jossa 1 tarkoittaa, että sillä ei oo mitään negatiivista vaikutusta sun elämään ja 10 pysyvää negatiivista vaikutusta.
  3. Tee sama ajatellen, että kuvittelet onnistuvasi: anna onnistuneelle tilanteelle numero asteikolla 1-10, 1 tarkoittaen sitä, että onnistumisella ei ole mitään positiivista vaikutusta elämään ja 10 tarkoittaen pysyvää positiivista vaikutusta elämään.

Esimerkiksi mä  voisin miettiä, että uskallanko lanseerata päänhuolto-podcasteja, koska pelottaa, että tuhlaan aikaani, kukaan ei halua kuunnella niitä, ja lisäksi teen itseni naurunalaiseksi.

Jos kaikki tämä kaikki tapahtuu niin arvioisin sen ehkä 4-tason katastrofiksi, joka tarkoittaa, että riski on epätodennäköinen ja tilapäinen. Jos taas onnistun, eli saan tehdä sitä mitä eniten haluan, ja josta oon niin liekeissä kun olla ja voi, ihmiset haluaa kuunnella niitä ja saa apua niistä niin se olisi ainakin 9 jollei 10! Eli selkeästi positiivinen “riski” on aika paljon korkeampi.

Eli riskiä ei oikeestaan ees ole. Vaan mahdollisuus.

Toisille suurin pelko on sanoa ei, toisille kyllä.

Ei-porukka pelkää jäävänsä paitsi jostain hauskasta/tärkeästä/mahdolllisuudesta ja kärsii usein FOMOsta (=fear of missing out), pahimmillaan vetää itsensä burn outiin sanomalla kaikkeen jännään tai muka-tarpeelliseen kyllä. Paitsi jäämisen pelko liittyy vahvasti suorittamiseen ja perfektionismiin, jossa kuitenkin todellinen tunnekokemus voi olla kaukana ihannemielikuvasta.

Jos olet ei-pelkoinen: ota käyttöön Hell Yeah-sääntö. Kaikki mikä ei aiheuta välitöntä Hell Yeah-reaktiota -> ei. Tai jos olet totaaliuupunut, sano kaikkeen jonkin aikaa ei. Kuulostele myös, onko jokainen asia jolle sanot kyllä todella sellainen jota SINÄ haluat.

Kyllä-tyypit pelkää usein epäonnistuvansa tai heillä saattaa olla sisäinen turvallisuudentunne hataralla pohjalla. Turvallisuudentunnetta helposti pidetään yllä tiukoilla rutiineilla ja harkituilla (tekemättömillä?) ratkaisuilla. Tämä näyttäytyy usein muutoksenvastaisuutena ja joustamattomuutena. Jos olet kyllä-pelkoinen: Kokeile sanoa hetken aikaa kaikkeen kyllä ja tee yllä oleva riskikartoitus, ehkä jonkun kyllä-ihmisen seurassa.

Pelon todella kurja kaveri on katkeruus. Jokainen varmasti tuntee katkeran ihmisen. Sä et halua olla se. Sen vuoksi: Tee ne haluamasi asiat nyt!

Mietintämyssyyn: “Stressed is the achievers word for fear”

Syvempää pelko-aiheesta tästä 

Lyhyehkö FOMO-pohdinta

Parempaa perfektionismia

Mahtavaa viikkoa hellekupolissa!

Toivoo: Meri-Tuuli

Oppaasi rohkeampaan elämään

”Pakko ei ole mitään, paitsi maksaa verot ja kuolla”. Eikä verojen maksu ole pakollista.

 

Lue lisää kirjoittajasta

Tutustu päänhuolto-podcastsarjaan!

Ota yhteyttä:

merituuli@nowhere.fi

Liity sähköpostilistalle

 

Stressaako?

Stressaako?

Et ole ainoa. Suurin mun havaitsema syy siihen, miksi tanssitunneilla ja valmennuksissa olevat tyypit eivät pääse tavoitteisiinsa on stressi, joka aiheutuu siitä, että ei ehdi tehdä kaikkia asioita, joita pitäisi/haluaisi. Aina on kiire.

En ole näkemykseni kanssa yksin.

Nimittäin muassa Harvardin ja Yalen yliopistot pitävät stressiä syypäänä 90-95 prosenttiin KAIKISTA SAIRAUKSISTA. Mieti. Yli 90 prossaa kaikista sairauksista. Moni huippulääkäri ja maailmankuulu tutkimuslaitos yhtyy tähän näkemykseen. Stressitutkijat on todenneet, että terveysongelmien hoitamiseksi on ensin parannettava stressi.

Sen lisäksi, että stressi sairastuttaa, se tekee susta ikävän ihmisen:

Stressaantunut ihminen on kireä, epäempaattinen, itsekäs, ei kykene käyttämään aivokapasiteettiaan, ajattelee pääosin negatiivisia ”worst case scenarioita”, ei jousta, joutuu riitoihin, on aggressiivinen, ei näe mahdollisuuksia vaan uhkia, käyttäytyy impulssien ohjaamana, ei opi uutta, eikä varsinkaan nauti mistään.

Se, paljon teet duunia tai mitä ylipäätänsä teet verrattuna vaikka johonkin kaveriin, ei kerro mitään sun stressitilasta. Se on yksilöllistä. Kehon kannalta ei oo eroa myöskään, stressaatko pitkä- vai lyhytkestosista asioista tai että onko se joku sun mielestä tuleva asia vai joku ulkopuolinen tapahtuma. Pääasia on vaan se reaktio, jonka se kehomielelle aiheuttaa, ja tää reaktio jäädessään päälle on se ongelma.

Mitä stressille voisi tehdä?

Se, että mä tai joku muu sanoo, että ”Älä stressaa” on, in my opinion, karsein neuvo ja faktisestikin erittäin huono – sä et nimittäin pysty lopettaa stressaamista päättämällä niin.

Mutta keinoja on:

  1. Hengitä, muutaman kerran syvään.
  2. Pysähdy muutaman kerran päivässä ja ole tekemättä mitään vaikka edes 30 sekuntia, kuulostele miten menee päässä.
  3. Vähennä ärsykkeitä tietoisesti: some-notificationit pois päältä, puhelin pois silloin tällöin, enemmän hiljaisuutta, vähemmän kahvia ja piristeitä.
  4. Meditaatiosovellus esim Headspace on timattia! (jos sitä käyttää kans)
  5. Halaile tyyppejä, käy kylvyssä, paijaa eläimiä ja vauvoja, harrasta seksiä, pussaile; oksitosiini voi jopa puolittaa stressihormonin tekemät tuhot.
  6. Paina kaaliisi, että: kiire ei ole cool,  stressi on paskamaista ja ei-hyväksi kellekään, kiire ei ole sama kuin paljon tekemistä.

Sillä pääsee alkuun.

Ja sit ryhdy hommiin karsimaan turhaa kalenterista. Juuri minkään, mikä ei aiheuta HELL YEAH-reaktiota ei pitäisi päätyä sinne.

Paitsi, jos:

  • Se on sun tai huollettavan hengissä selviämisen edellytys (esmes syöminen, ihmiskontaktit, lapsen hakeminen päiväkodista, lapselle ruoan hankkiminen, eläimen ulosvienti)
  • Se on jotain sulle tärkeälle ihmiselle tärkeää, kuten syntymäpäivät, lapsen nimijuhlat, häät, tai vaikka erojuhlat.
  • Se on jotain muuta, jonka tiedät tekevän sulle tai läheiselle hyvää, kuten: jumppaaminen tai mummolle soittaminen tai frendille palveluksen tekeminen.

Mikä sun paras stressinhallintatyökalu on? Olis siisti kuulla.

Meri-Tuuli

Aikaa on, ja lisää saa Naantalista.

(Kokemäkeläinen sananlasku, jonka opin juuri)

 

Soon come/ tulossa!

THE BIGGEST MISTAKE IS TO ACCEPT THE NORMS OF YOUR TIME.

 

Ohje kansan viihdyttämiseen: Täysillä paskaa, sitten löytyy timanttia!

 

I THINK ITS AN ANALOGY FOR THAT CHOICE WE ALL HAVE IN LIFE: ARE YOU GOING TO FULLFILL YOUR POTENTIAL? OR ARE YOU JUST GOING TO GIVE INTO THE PEER PRESSURE AND BECOME NOTHING? Milan Kundera

 

 

 

Puristuuko paskasta timanttia, jos oikein työstää?

 

 

Life is FOR you not happening to you, its our job to find out where the benefit is.

 

 

 

Aikaa on, ja Naantalista saa lisää.